Hyötykasvikuivurilla kuivaat sienet helpoiten

Metsät ovat edelleen täynnä sieniä, joten sienimetsälle voi edelleen hyvin lähteä ja näin päästä valmistamaan herkullisia, kevyitä ja terveellisiä ruokia sienistä!

Metsät ovat edelleen täynnä sieniä, joten sienimetsälle voi edelleen hyvin lähteä ja näin päästä valmistamaan herkullisia, kevyitä ja terveellisiä ruokia sienistä! Sieniä voi hyvin käyttää ympäri vuoden, kun kuivattaa sienet ja tällöin ne vievät myös huomattavasti vähemmän tilaa. Kuivattamalla ja jauhamalla esim. suppilovahveroita saat myös herkullista maustetta moneen ruokaan, sillä suppilovahveron mausta tulee hieman vielä voimakkaampi kuivattuna. Maustetta voit ripotella esimerkiksi leivän, munakkaan, riistakäristyksen tai vaikka pizzan päälle, nam!
 
Sienien kuivattaminen on helppoa. Sienet kuivatetaan alle 45 asteessa, mieluiten 35-40 asteessa ja pienempi määrä sieniä kuivuu laadukkaassa hyötykasvikuivurissa jo noin 4 tunnissa. Sieniä voi olla haastavaa kuivattaa uunissa, koska uunin lämpötila kohoaa nopeasti liian korkeaksi, jolloin sienet kypsyvät eivätkä kuivu. Lämmön olisi hyvä pysyä tasaisesti samana koko kuivauksen ajan, joten hyötykasvikuivurin luukkua ei kannata avata turhaan kesken kuivauksen. Parhaiten kuivatukseen sopivat ohutmaltoiset sienet, kuten suppilovahvero, mutta myös paksumaltoisia sieniä voi kuivattaa, tällöin ne on kuitenkin hyvä viipaloida ensin.
 
Sienet menettävät nestettä ja näin ollen myös kokoaan reilusti kuivuessaan. Yksi litra sieniä painaa kuivattuna noin 50 grammaa ja kuivatut sienet säilyvät pitkään käyttökelpoisina, jopa useita vuosia.
 
Sienet ovat laihduttajan unelmaruokaa, sillä 100 grammaa tuoreita sieniä sisältää vain noin 25 kaloria, koska sienet ovat pääasiassa vettä. Sienet sisältävät pääasiassa proteiinia ja vain vähän hiilihydraatteja, joten sienet sopivat hyvin myös aktiivisesti kuntoilevan sekä hiilihydraatteja välttelevän ruokavalioon ja ovat myös oiva tapa lisätä proteiinin määrää vegaanin ruokavaliossa. Sienissä on B-vitamiinia sekä joissain sienissä, kuten suppilovahveroissa, myös D-vitamiinia. Sienet imevät itseensä ravinteita maasta ja näin ollen ne sisältävät myös kivennäisaineita sekä hivenaineita, kuten sinkkiä, seleeniä ja rautaa.
 
Sienilajikkeita pelkästään Suomessa on jo tuhansia ja ruokasieniäkin satoja, joten erilaisista sienistä voi valmistaa hyvin erilaisia herkullisia ruokia. Sienistä voi tehdä kastikkeita, käyttää murekkeen täytteenä, lisätä terveellisiin salaatteihin, tehdä maukkaita omeletteja tai lisätä munien joukkoon, pastakastiketta, keittoa, vain mielikuvitus on rajana! Käy kurkkaamassa reseptit osiosta herkullisia ja terveellisiä reseptejä!

0
Feed

Jätä kommentti